KONETURVALLISUUS

OHJEITA KONEEN OSTAJILLE JA KÄYTTÄJILLE

Käytetyn koneen turvallisuutta ei voi arvioida sen perusteella onko koneessa ns. valmistajan tekemä CE – merkintä vai jonkun tahon joka on ottanut niin sanotusti valmistajan velvollisuudet tuotuaan koneen Euroopan talousalueelle. Tärkeää on todeta, että koneessa on tämä merkintä ja tietää kuka sen on asettanut. Vaatimuksenmukaisuusvakuutus dokumentti on myös hyvä saada koneen mukaan etenkin silloin kun se ei ole valmistajan tekemä, koska jälkikäteen dokumentin saaminen voi olla hankalaa, jos ei tiedetä kuka koneen on turvallistanut. Käytäntö on osoittanut, että jos koneessa on valmistajan tekemä CE – merkintä vaatimuksenmukaisuusvakuutus dokumenttia eivät viranomaiset vaadi yleensä nähtäväksi. Itse CE – merkintä ei tietenkään takaa onko käytetty maansiirtokone turvallinen vai ei. Ostajan on hyvä todeta koneesta, että siinä on tarvittavat merkinnät, käyttöohjekirja ja myös se, ettei koneeseen ole tehty määräyksien vastaisia muutoksia tai korjauksia. Huomioitava asia konetta ostaessa, on miettiä koneen tulevaa käyttöä, mikäli maansiirtokonetta on tarkoitus käyttää tilapäisiin nostoihin, on koneessa oltava letkurikkoventtiilit. Mikäli esim. kaivinkoneessa kyseisiä letkunrikkoventtiilejä ole, on koneessa oltava noston kieltävät merkinnät. Käytännössä harva käytettyä maansiirtokonetta ostava henkilö tuntee kaikkia määräyksiä jotka koskevat maansiirtokonetta, tällöin on hyvä keskustella asiantuntevan konemyyjän kanssa turvallisuus kysymyksistä.